Vaarallisia aineita voi joutua maantiekuljetusten yhteydessä ympäristöön esimerkiksi
säiliöauton ulosajossa. Myös rautateillä säiliövaunun suistuminen raiteelta on
mahdollista. Tällöin aineiden kulkeutuminen onnettomuuspaikan läheisyydessä riippuu
merkittävästi ympäristön ominaisuuksista, kuten maaperän läpäisykyvystä,
pohjaveden syvyystasosta maanpintaan nähden, maanpinnan viettosuunnista ja
jyrkkyydestä sekä pintavesiuomien ja vesistöjen läheisyydestä. Liikennealueiden
riskiluokituksessa kartoitetaan näitä maaston ominaisuuksia liikenneväylien välittömässä
läheisyydessä.
Riskiluokitus koostuu neljästä pääluokasta, joilla kullakin on edelleen kolme alaluokkaa.
Alla on lyhyt kuvaus kunkin luokan edustamista olosuhteista ja likaantumisriskien
kohdistumisesta ympäristössä.
Käytetyt maaperäluokat A, B ja C määräytyvät alueen maalajin ja topografian mukaan.
Riskiluokkaan A kuuluvat sora- ja hiekka-alueet, joiden ominaisuuksia ovat
hyvä läpäisevyys ja heikko nesteiden pidättyvyys. Harjujen ja reunamuodostumien
karkeat osat kuuluvat tähän luokkaan. Pohjaveden likaantumisriski on erityisesti
AI-luokassa suuri.
AIII-luokka edustaa pohjavesimuodostumien yhteysalueita, joilta voi tapahtua joko
pohja- tai pintaveden virtausta pohjavesimuodostumaan. Esimerkiksi pohjavesialueisiin
rajoittuvat kalliomäet voidaan luokitella AIII-luokkaan kuuluviksi.
Raekooltaan hienohiekkaiset maat kuuluvat B-luokkaan. Tässä luokassa läpäisevyys
on kohtalainen, ja maalajit pystyvät jonkin verran pidättämään nesteitä.
Esimerkkialueita ovat pohjavesialueiden reuna-alueet ja hiekkaiset moreenit. Likaantumisriski
kohdistuu pohjaveteen kuten A-luokassakin.
A- ja B-alueilla I- ja II-luokan erottaa toisistaan pohjaveden pinnankorkeus. Jos
pohjavesi on alle kuuden metrin syvyydellä maanpinnasta, alue kuuluu AI-luokkaan.
Alueet, joilla pohjavesi on syvemmällä kuin kuusi metriä, kuuluvat AII-luokkaan.
Tämä kuuteen metriin perustuva jako johtuu pohjaveden likaantumisen
rajoittamiseksi käytettävän torjuntakaluston laadusta (matala- tai syvätekniikka).
BIII-alueet ovat viettomaita, joten niihin kuuluu moreenialueiden lisäksi kalliomaita.
BIII-alueilla maahan valuva neste kulkeutuu todennäköisesti vieton suuntaan ja
likaantumisriski voi tällöin kohdistua esimerkiksi viettosuunnassa virtaavaan avovesiuomaan,
pintavesistöön tai vedenottamoon.
C-luokka on heikosti läpäisevien ja tiiviiden maiden luokka. Tähän kuuluvat myös
turvemaat sekä keinotekoiset pohjat. CI-luokkaan kuuluvat yleensä pohjavesialueiden
läheiset savimaat, joiden alla voi olla vettä johtavia kerroksia. CII-luokka on
yleinen erityisesti taajama- ja moottoritiealueilla, sillä se sisältää keinotekoiset pohjat
(liittymät, autoliikennealueet) ja loivasti viettävät tai tasaiset savi-, siltti- ja hienorakeiset
moreenimaat. C-luokka edustaa ympäristön likaantumisen kannalta verrattain
vähäriskisiä alueita; suurin riskitekijä on pohjaveden mahdollinen likaantuminen
CI-alueilla.
W-luokka poikkeaa muista pääluokista. Siihen kuuluvilla alueilla likaantumisriski
kohdistuu pääasiassa pintavesiin. W-luokassa ympäristölle haitallisten aineiden
kulkeutuminen voi olla hyvinkin nopeaa; haitta-aineet voivat joutua joko suoraan
vesistöön tai päätyä sinne avouomassa virtaavan veden mukana. WII-luokka edustaa
”paljastunutta” pohjavettä, sillä tähän luokkaan kuuluvat erityisesti harjujen laskuojattomat
pohjavesilammet.
Riskiluokituksessa pyritään antamaan kullekin tieosuudelle vain yksi riskiluokka.
Joissain tapauksissa on kuitenkin perusteltua esittää samalla tieosuudella kaksi rinnakkaista
luokkaa. Esimerkkitapauksia ovat mm. pohjavesialueet, joilla esiintyy
avouomassa virtaavaa vettä. Olosuhteista riippuen likaantumisriski voi kohdistua
joko pohjaveteen, pintaveteen tai molempiin. Jos maaperän läpäisykyky on esimerkiksi
roudan tai hyvin suuren nestemäärän johdosta pienentynyt, pintaveden likaantuminen
voi olla merkittävämpi riskitekijä kuin pohjaveden likaantuminen. Aineisto kuuluu SYKEn avoimiin aineistoihin (CC BY 4.0).
